Lääke, joka katosi
Vaikka oikeastaan tiedän, ettei pitäisi, aion kirjoittaa pandemiasta hieman. (Katsokaas, omatunto ei jätä rauhaan.)
Viime vuoden puolella kiinnostuin eräästä koronavirusuutisointiin sisältyneestä juonteesta ja aloin seurata sitä tiiviimmin, tasaisin väliajoin asian äärelle palaten. Kehittymässä ollut juttu tuntui erittäin kiinnostavalta.
Aina aika ajoin olen raapustanut aiheesta muistiin jotakin, koonnut laajempaa tekstiä, päättänyt julkaista, mutta sitten kuitenkin luopunut ajatuksesta — osittain muiden kiireiden, osittain kokemani epävarmuuden tähden. Nyt kuitenkin tuntuu, että on syytä saada asiasta kirjoitettua edes jotakin. Jos ei muuten, niin oman mielenrauhani tähden. Mielestäni asia on näet kiistanalaisuudesta huolimattaan käsittelemisen ja ajattelemisen arvoinen. Ja sen tutkaileminen tuo esiin kiintoisia seikkoja nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteestamme.
Pudotetaan kuuma peruna heti alkuun: kyse on ivermektiinistä. (Niille, jotka eivät asiasta tiedä, tiivistettäköön, että kyseessä on lääke, jota on ehdotettu toimivaksi hoidoksi koronaviruksen (Sars-Cov-2) aiheuttamaan tautiin (Covid-19).)
Koska aihe on potentiaalisesti sangen tulenarka, korostettakoon että en (tietenkään) ole virologi, immunologi, lääkäri tai muunkaansorttinen terveydenhoitoalan ammattilainen. En anna lääketieteellisiä neuvoja, enkä yritä esittää akateemista tutkijaa. Edustan tällä kirjoituksella yksinomaan itseäni ja omia käsityksiäni, jotka olen moninaisten keskusteluiden käymisen sekä saatavilla olevaan tutkimustietoon ja journalistiseen materiaaliin perehtymisen pohjalta omaksunut. Tämä teksti tuo esiin yksinomaan omaa ajatteluprosessiani; yritän toteuttaa sen puitteissa kriittisen kansalaisajattelun ideaaleja niin hyvin kuin pystyn.
Toivon, että lukijat perehtyvät lähdemateriaaleihin sekä linkkeihin itsenäisesti ja arvioivat niiden sisältöä kriittisesti. Kukin muodostakoon asiasta itse oman, valistuneen mielipiteensä. Uskon, että tällainen menettelytapa on nykyisessä tilanteessa oikeastaan välttämätöntä, mikäli haluamme edelleen pitää yllä demokraattisia rakenteitamme.
Ensin hieman taustaa.
Ivermektiini on vuonna 1981 käyttöön hyväksytty lääke, jonka kehitti japanilainen biokemisti Satoshi Omura. Heti keksimisensä jälkeen ivermektiini todettiin erittäin tehokkaaksi loisten häätäjäksi; sitä on sittemmin käytetty monipuolisesti erilaisten loisinfektioiden hoitoon, etenkin trooppisissa maissa. Ivermektiinin avulla esimerkiksi Afrikkaa vaivannut Onchocerca volvulus-loismadon aiheuttama jokisokeus on saatu kuriin.
Loislääkekäyttönsä lisäksi ivermektiinillä on havaittu olevan merkittäviä antiviraalisia ominaisuuksia; se näyttää tepsivän mm. Länsi-Niilin virustautiin. Lääke on erittäin halpa ja helppo valmistaa, ja sitä käytetään laajamittaisesti trooppisissa maissa. Yhden annoksen valmistuskustannukset ovat arviolta 0,10 dollaria. Lääkkeen edullisuuden ohella on tärkeää todeta sen patenttivapaus: ivermektiinin patentti raukesi useimmissa maissa vuonna 1996. Lääkettä onkin vuoteen 2020 mennessä jaettu maailmanlaajuisesti yli 4 miljardia annosta. Ivermektiini sisältyy myös WHO:n välttämättömien lääkkeiden luetteloon. Vuoden 2015 lääketieteen Nobel-palkinto myönnettiin ivermektiinin kehittäjille Omuralle sekä William C. Campbellille.
Kun koronapandemia käynnistyi viime vuoden maaliskuussa, eri puolilla maailmaa ryhdyttiin etsimään kuumeisesti mahdollisia lääkkeitä koronaviruksen aiheuttamaan infektioon. Melko pian todettiin, että ivermektiini voisi hyvinkin olla eräs näistä vaihtoehdoista. Huhtikuussa 2020 tehty tutkimus osoitti, että ivermektiini tuhoaa Sars-Cov-2-viruksen erittäin tehokkaasti soluviljelmissä.
(Toimintamekanismi ei ole toistaiseksi kovinkaan hyvin tunnettu, mutta ilmeisesti ivermektiini kykenee estämään virusproteiinin pääsyn soluytimiin. Lisäksi ivermektiinillä on merkittäviä anti-inflammatorisia (tulehdusta alentavia) ominaisuuksia, jotka myös helpottavat koronan oireita.)
Alkukevään jälkeen ivermektiini kuitenkin katosi julkisesta keskustelusta lähes kokonaan. Syynä lieni osaksi pelko siitä, että ivermektiini osoittautuisi toimimattomaksi käärmeöljy-kuuriksi, eivätkä mediatahot ilmeisesti uskaltaneet tarttua aiheeseen, eritoten Trumpiin ja hydroksiklorokiiniin liittyneen kohun vaikutuksesta. Kukaan ei ilmeisesti halunnut leimautua potentiaalisesti toimimattomien, ”villien” hoitomuotojen kannattajaksi.
Lisäksi ivermektiiniin ja koronavirusinfektioon liittyvää tutkimusta oli pandemian alkuvaiheessa saatavilla kovin vähän. Lääkkeen osoittama teho soluviljelmissä ei liioin sinänsä tarkoittanut, että lääke toimisi myös varsinaisessa potilastyössä. Melko nopeasti esitettiinkin epäilyjä, että ne annostukset, joita in vitro saadun vaikutuksen aikaansaamiseen in vivo tarvittaisiin, olisivat liian suuria ollakseen ihmisille turvallisia.
Tästä huolimatta lääkärit kokeilivat ivermektiiniä myös huomattavasti pienemmillä annoksilla eri puolilla maailmaa etsiessään mahdollisia hoitokeinoja (ks. esim. täällä). Nämä kokeilut alkoivat hiljalleen tuottaa positiivisia signaaleja. Vuosien 2020–21 kuluessa kertynyt kliininen data antaakin tällä hetkellä erittäin voimakkaita viitteitä siitä, että lääke on koronavirusinfektion hoidossa myös kliinisesti tehokas.
Riippumattomien tutkijoiden toimesta kerätty, huolellisesti tarkastettu ja jatkuvasti päivittyvä meta-analyysi kaikista maailmanlaajuisesti saatavilla olevista ivermektiinitutkimuksista (mukaan lukien sekä satunnaistetut että satunnaistamattomat) tarjoaa erittäin voimakkaita perusteita uskoa, että lääke on tähän mennessä kertyneen tietämyksen pohjalta eräs tehokkaimmista Covid-19:n hoitoon käytettävissä olevista vaihtoehdoista. (Muita käypiä vaihtoehtoja näyttäisi tällä hetkellä olevan mm. fluvoksamiini ja kolkisiini.)
Tähän mennessä mainitun meta-analyysin piiriin kuuluu 52 ivermektiinillä tehtyä tutkimusta kautta maailman. 98% näistä tutkimuksista toteavat lääkkeellä olevan tehoa Covid-19:n hoidossa. Efekti on erittäin merkittävä, ja viittaa voimakkaaseen hoitotehoon. Vaikka yksittäisten tutkimusten kohdalla esiintyykin paikoin metodologista epäluotettavuutta, todennäköisyys siihen, että suuressa kuvassa näkyvä efekti olisi satunnainen eikä johtuisi lääkkeen aidoista terapeuttisista ominaisuuksista, on sivuston analyysin mukaan yksi 85 triljoonasta.
” — 98% of the 52 studies to date report positive effects (25 statistically significant in isolation). Random effects meta-analysis for early treatment and pooled effects shows an 81% reduction, RR 0.19 [0.09–0.38], and prophylactic use shows 85% improvement, RR 0.15 [0.09–0.25]. Mortality results show 76% lower mortality, RR 0.24 [0.14–0.42] for all treatment delays, and 84% lower, RR 0.16 [0.04–0.63] for early treatment.
– 96% of the 27 Randomized Controlled Trials (RCTs) report positive effects, with an estimated 65% improvement, RR 0.35 [0.24–0.52].
– The probability that an ineffective treatment generated results as positive as the 52 studies to date is estimated to be 1 in 85 trillion (p = 0.000000000000012).”
(Tämän meta-analyysin takana on lääketieteen ammattilaisista koostuva Covid Analysis -ryhmä. Ryhmän jäsenet pysyttelevät anonyymeina, koska he eivät omien sanojensa mukaan halua joutua negatiivisen julkisuuden — tai jopa tappouhkausten — kohteeksi. Ks. https://ivmmeta.com/faq.html.)
Lukuisat muut huippututkijat ja lääkärit ovat päätyneet samanlaisiin tuloksiin — myös julkisesti ja omalla nimellään. Esimerkkinä mainittakoon amerikkalaisten tehohoidon professorien yhteenliittymä Front Line Covid-19 Critical Care Alliance (FLCCC Alliance) joka alkoi kerätä omaa meta-analyysiaan viime vuoden keväällä. Yhteenliittymän lääkärit päätyivät täsmälleen samoihin lopputuloksiin kuin Covid Analysis-ryhmä.
FLCCC-yhteenliittymä edustaa poikkeuksellisen korkeaa lääketieteellistä asiantuntemusta. STM:n lakiluonnokseen jätetty lausunto toteaa:
”Yhteenliittymän johtaja professori Paul E. Marik on julkaissut yli 400 vertaisarvioitua akateemista artikkelia ja huomattavan määrän muita julkaisuja (h-indeksi 89, 31 000 viittausta). Ryhmään kuuluvat muun muassa professori Gianfranco Umberto Meduri (h-indeksi 64, 17 600 viittausta), professori Joseph Varon (h-indeksi 43, 8 600 viittausta), apulaisprofessori Pierre Kory (h-indeksi 15, lähes 800 viittausta) ja apulaisprofessori Jose Iglesias (h-indeksi 14, yli 600 viittausta). ”
(Mainitut tiedot ovat saatavilla myös täältä.)
FLCCC:n tutkijat ovat siis erittäin ansioituneita, kokeneita huippututkijoita, eikä heillä (sivumennen sanoen) ole itsellään minkäänlaisia kytköksiä ivermektiinin valmistajiin tai jakelijoihin. (Ivermektiini on, kuten sanottua, patenttivapaa lääke, jota voi käytännössä valmistaa kuka tahansa siihen luvan saanut.)
Ryhmän lääkärit ovat myös viime vuoden keväästä lähtien itse hoitaneet potilaitaan ivermektiinillä ja kehittäneet lääkkeen käyttöön perustuvan hoito- sekä ennaltaehkäisyprotokollan, jonka tehoa ja toimivuutta he ovat menestyksekkäästi testanneet käytännössä. Protokolla ei sisällä ainoastaan ivermektiiniä, vaan yhdistelee erilaisia lääkehoitoja.
FLCCC:n lääkärit, eritoten Pierre Kory, ovat myös koko viime vuoden ajan kamppailleet saadakseen löydöksilleen näkyvyyttä. Tästä työstä huolimatta USA:n lääkeviranomaiset ovat olleet erittäin nihkeitä tekemään minkäänlaisia myönnytyksiä ivermektiinin hyväksymiseksi koronavirusinfektion hoitoon. Syitä tähän on sangen vaikea selvittää; on otaksuttavaa, että takana on niin byrokraattista jäykkyyttä kuin poliittisia ja taloudellisia intressejäkin. Niistä enemmän myöhemmin.
Myös useimmat länsimaiset mediatahot ovat suhtautuneet FLCCC:n löydöksiin ja muihinkin ivermektiinitutkimuksiin äärimmäisen skeptisesti. Pierre Kory todisti viime vuoden joulukuussa Yhdysvaltain senaatissa ivermektiinin puolesta. New York Times uutisoi aiheesta negatiivisesti, kutsuen kuulemistilaisuudessa esitettyjä puheenvuoroja yhteisnimikkeellä “unproven cures and dubious claims” — käymättä läpi FLCCC:n tarjoamaa tutkimusaineistoa. Kuulemistilaisuuden tuloksena Korya syytettiin niin poliitikkojen kuin mediankin toimesta “pandemialla politikoinnista”. Pierre Kory pitää tällaisia kritiikkejä ala-arvoisina, eikä vähiten siksi, että hän on demokraatti ja pitää itseään “erittäin vasemmistolaisena”.
Mutta entä jos saadut tulokset ovat sittenkin epäluotettavia?
Lisänäyttöä on kuitenkin kertynyt myös em. tutkijoista riippumattomilta tahoilta. Viime vuoden joulukuussa FLCCC:n löydöksistä kiinnostui ansioitunut tutkijatohtori ja lääkäri Tess Lawrie, joka johtaa riippumatonta Evidence-Based Medicine Consultancy-nimistä yritystä. Yritys on tehnyt vuosien ajan datankeruuta ja -tulkintaa sekä lääkesuosituksien pohjana käytettäviä meta-analyyseja erilaisille julkisille toimijoille — mukaan lukien WHO:lle. Lawrie on eittämättä alansa huippuammattilainen.
Lawrie päätti tehdä oman meta-analyysinsa ivermektiinitutkimuksista — ilman erillistä korvausta tai muuta taloudellista hyötyä. Hän hyödynsi analyysissaan samoja työkaluja, joita hänen yrityksensä rutiininomaisesti käyttää uusien lääkkeiden tehokkuutta arvioitaessa. Lawrien johtopäätös oli selvä: FLCCC on oikeassa, ivermektiini on toimiva hoitomuoto, joka vähentää Covid-19:ään kuolemisen riskiä n. 65%-92%. Lääke vaikuttaa toimivan myös taudin ennaltaehkäisyyn.
” This review and meta-analysis confirms that ivermectin substantially reduces the risk of a person dying from COVID-19 by probably somewhere in the region of 65% to 92% according to RCT data. The uncertainty in the evidence relates to the precise extent of the reduction, not in the effectiveness of ivermectin itself. Similarly, when ivermectin is used as prophylaxis among health care workers and contacts, it is clear that ivermectin substantially reduces COVID-19 infections, probably somewhere in the region of 88% (82% to 92%). Data from numerous currently active RCTs will help to determine the precise extent of its protective effect in these at risk groups. ”
Lawrie selittää löydöksiään erittäin selkokielisesti tällä videolla. Lawrien mukaan tällaiset tutkimustulokset olisivat aiemmin – minkä muun lääkkeen kohdalla hyvänsä — lähes itsestäänselvästi johtaneet lääkkeen hyväksymiseen hoitokäyttöön.
Näiden riippumattomien meta-analyysien lisäksi ivermektiinin käytöstä on kertynyt myös muunkinlaisia havaintoja ja dataa. Mainittakoon tässä muutamia esimerkkejä.
– Kanadan Torontossa sijaitsevassa Valley View-hoitokodissa todettiin helmikuussa 2020 syyhypunkkiepidemia. Kaikille hoitokodin asukkaille annettiin ivermektiinikuuri syyhypunkin hoitoon; lisäksi neljännessä kerroksessa, josta syyhy oli lähtenyt leviämään, asukkaat saivat muita korkeamman annoksen. Henkilökunnalle ivermektiiniä ei annettu. Koronaviruksen iskiessä havaittiin, että virus levisi hoitohenkilökunnan keskuudessa paljon asukkaita voimakkaammin. Asukkaista vain kuusi sai Covid-tartunnan, ja kaikilla näillä infektio osoittautui lieväksi. Neljännen kerroksen asukkailla Covidia ei havaittu ollenkaan, vaikka he olivat erittäin iäkkäitä ja kaikilla oli komorbiditeettia aiheuttavia pitkäaikaissairauksia.
– Väestötasolla on myös ollut havaittavissa vastaavia ilmiöitä. Esimerkiksi Zimbabwessa ivermektiinin laajamittainen käyttöönotto on hiljattain johtanut kuolleisuuslukujen merkittävään alenemiseen.
– Haiti on myös kiinnostava tapaus. Saarella on ollut käynnissä elefanttitaudin hävittämisohjelma, jonka yhteydessä ivermektiiniä on jaettu 1,2 miljoonalle ihmiselle. Covid-19-tapausten esiintyvyys Haitilla on ollut huomattavasti alhaisempaa kuin muissa alueen maissa, siitäkin huolimatta että Haitilla ei ole käynnissä juuri mitään laajamittaisia pandemian ehkäisytoimenpiteitä, kuten lockdowneja, maskeja tai muuta vastaavaa. Huhtikuuhun 2021 mennessä tapauksia on Haitilla ollut yhteensä n. 13 000 — kertaluokkaa alhaisempi lukumäärä verrattuna esimerkiksi läheisen, väestömäärältään yhtä suuren Dominikaanisen Tasavallan n. 260 000 tapaukseen.
– Tammikuussa 2020 julkaistu tutkimus tarkastelee puolestaan Perun tilannetta. Perussa ivermektiinin käytön vapauduttua potilaskäyttöön kuolinluvut putosivat useissa maakunnissa merkittävällä tavalla:
”For nine states having mass distributions of IVM in a short timeframe through a national program, Mega-Operación Tayta (MOT), excess deaths at +30 days dropped by a population-weighted mean of 74%, each drop beginning within 11 day after MOT start. Extraneous causes of mortality reductions were ruled out. These sharp major reductions in COVID-19 mortality following IVM treatment thus occurred in each of Peru’s states, with such especially sharp reductions in close time conjunction with IVM treatments in each of the nine states of operation MOT. Its safety well established even at high doses, IVM is a compelling option for immediate, large scale national deployments as an interim measure and complement to pandemic control through vaccinations.”
Näiden havaintojen lisäksi on kertynyt myös runsaasti anekdotaalista tietoa hoitavilta lääkäreiltä. Ks. esim. täällä ja täällä.
– Omalta kohdaltani voin kertoa itselleni läheisestä suomalaisesta lääkäristä, joka matkusti viime vuoden lopulla Sambiaan. Siellä käydessään hän todisti, kuinka hänen ystäväpariskuntansa sairastui vakavasti Covidiin. Heitä hoidettiin kotona ivermektiinillä, jota oli paikallisesti saatavilla; muuta hoitoa ei ollut tarjolla eikä sairaalaan ei ollut mahdollisuutta päästä. Pariskunta oli infektion seurauksena joutunut jo erittäin huonoon kuntoon; keuhkojen toimintakyky oli huomattavan alhainen ja molemmat joutuivat ottamaan lisähappea, jonka saanti järjestettiin kotioloissa happipullojen avulla. Ivermektiinikuurin aikana pariskunnan happitasot kohosivat parissa päivässä riittävälle tasolle. Lisäksi pariskunnan lähipiiriin kuuluvat ihmiset, jotka olivat käyttäneet ennaltaehkäisevää annosta ivermektiiniä, säästyivät tartunnalta kokonaan vaikka olivat päivittäisessä ja erittäin läheisessä kanssakäymisessä ja kontaktissa sairastuneiden kanssa.
Lääkäri kertoi minulle olevansa vakuuttunut siitä, että ivermektiini toimi tapauksessa sekä parantavasti että ennaltaehkäisevästi. Lisäksi hän totesi olevansa valmis määräämään sitä tautiin myös Suomessa (mikäli se olisi mahdollista). Hän myös aikoo itse käyttää sitä ennaltaehkäisyyn matkustaessaan lähiaikoina takaisin Sambiaan.
(Mainittakoon, että kyseessä oleva pariskunta ei kuitenkaan säästynyt Covidin jälkiseuraamuksilta: vakavan, runtelevan infektion seurauksena heidän hapenottokykynsä on edelleen alentunut, eikä muiltakaan jälkioireilta ole kuuleman mukaan säästytty. Mikään täydellinen ihmeparantuminen ei siis ollut kyseessä, vaikka hoito tuntuikin selvästi vaikuttavan.)
Lyhyenä yhteenvetona: lukuisat kliiniset tutkimukset, potilastyöstä saadut kokemukset, meta-analyysit sekä väestötason havainnot viittaavat voimakkaasti siihen, että ivermektiini on käypä lääke Covid-19:n hoitoon, erityisesti yhdistettynä muihin lääkkeisiin. Useat ivermektiinillä potilaitaan — ja myös itseään! — hoitaneet lääkärit todistavat maailmanlaajuisesti sen tehon puolesta.
En millään muotoa väitä, että kykenisin tässä kuvaamaan lääkkeen käytöstä käytyä keskustelua tai sen monimutkaisia käänteitä millään muotoa kattavasti. Mikäli kaipaa aiheesta kattavampaa käsitystä, Mika Turkia käy perusteellisesti läpi lääkkeen käyttöön ja sen saamaan mediajulkisuuteen liittyviä tapahtumia lukemisen arvoisessa, sangen pitkässä artikkelissaan. Suosittelen siihen perehtymistä.
Mainittakoon kuitenkin, että ivermektiini on tällä hetkellä käytössä Covid-19:n hoitamiseen lukuisissa maailman maissa, kuten Bangladeshissa, Belizessä, Boliviassa, Egyptissä, Guatemalassa, Libanonissa, Nicaraguassa, Panamassa ja Zimbabwessa. Lääke on erittäin kiistanalainen kysymys eri puolilla maailmaa: esimerkiksi Etelä-Afrikassa sen käytöstä vedetään jatkuvasti köyttä. Samaten Filippiineillä ja Australiassa aiheesta on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua. EU:ssa lääkkeen käyttöä ei EMA:n ohjeistusten perusteella suositella, mutta tästä huolimatta EU-maat Slovakia ja Tsekki ovat hyväksyneet sen käytön Covid-19:n hoidossa, joskin lääkkeen käyttöönotto on ollut hidasta ja julkinen keskustelu paikoin tulehtunutta.
En ryhdy tässä käymään näitä kiistoja läpi. Yhtä kaikki: minusta vaikuttaa koko lailla selvältä, että kyseessä olevan lääkkeen käyttöä koronavirusinfektion hoitoon puoltaa mittava määrä havaintomateriaalia, sekä mikä tärkeintä, suurikokoinen joukko erittäin uskottavia, kokeneita ja riippumattomia huippututkijoita sekä -lääkäreitä, joiden esittämä data on erittäin uskottavaa; analyysit todennettu toisistaan riippumatta useita kertoja. Ivermektiinin käytön puolesta puhuvat tutkijat ja lääkärit eivät lähtökohtaisesti ole marginaalisia hourupäitä, pseudotieteilijöitä, vaihtoehtolääketieteen puoltajia tahi äärioikeistolaisia agentteja.
Näiden tutkijoiden ja lääkärien esittämät, tieteellisesti sangen uskottavat argumentit eivät kuitenkaan ole merkittävästi muuttaneet julkisten terveystoimijoiden suhtautumista lääkkeeseen, etenkään vauraissa länsimaissa. Sama koskee läntistä valtamediaa. Itse asiassa koko ivermektiinikohu ja -tutkimus on pysynyt pitkälti meikäläisen suuren yleisön tavoittamattomissa. Vaikka vakuuttavaa tietoa on ollut pääpiirteissään saatavilla viimeistään viime vuoden syksystä saakka, sitä ei mitä ilmeisimmin ole haluttu ottaa huomioon. Tiedotusvälineet eivät ole halunneet tarttua aiheeseen syvällisesti.
Syitä voi etsiä moniaalta. Tietyt paradigmat ja ennakkokäsitykset saattavat olla lääketieteen piirissä sitkeässä. Kuten eräät haastattelemani lääkärit ja muut terveysalan toimijat ovat minulle todenneet, useimmat hoitavat lääkärit eivät ole erityisen tutkimusorientoituneita eivätkä kykene syvällisesti analysoimaan kliinisiä tutkimuksia saati meta-analyyseja. Lääkärikunta ei siksi helposti vakuutu tutkimuksesta, joka käy vastoin jo omaksuttuja käsityksiä.
Esimerkiksi suomalaisella covidcare.fi -sivustolla on kuvattu vuonna 2020 tehtyjä yhteydenottoja STM:ään, THL:ään, yliopistollisiin keskussairaaloihin, aluevirastoihin, pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmään sekä useisiin tiedotusvälineisiin. Kukaan ei ole halunnut ottaa ivermektiinin puolesta esitettyjä argumentteja tai tutkimustietoa vakavasti. Yleisimmin yhteydenotot ovat jääneet vaille vastausta; mikäli vastauksia on tullut, ne ovat hylänneet ehdotukset vailla kunnollisia perusteluja. Media on yhtä lailla kieltäytynyt kaikenlaisista juttuehdotuksista suoralta kädeltä.
On jopa mahdollista puhua tietynlaisesta länsimaissa vallitsevasta institutionaalisesta narratiivista, jonka mukaan Covid-19:ään ei ole olemassa todistetusti toimivia lääke- tai ennaltaehkäiseviä hoitoja. Institutionaalisen narratiivin ulkopuolelta tuleva tieto — oli se kuinka hyvin perusteltua tahansa — hylätään lähtökohtaisesti mahdottomana tai epäluotettavana. Lääkäri Peter McCulloughin johtama tutkimusryhmä puhuu useiden maiden terveyssektoreilla vallitsevasta “hoidollisesta nihilismistä”, jota julkisten terveysviranomaisten skeptisyys ja penseys tukevat.
Tätä institutionaalista narratiivia tukevat länsimaissa erityisesti suuret lääkeyhtiöt, media sekä julkiset terveysviranomaiset. Kiinnostavaa on erityisesti pohtia, miksi länsimaiset julkiset toimijat sekä lääkkeiden käyttöä säännöstelevät tahot suhtautuvat ivermektiinitutkimuksiin niin kylmäkiskoisesti tai jopa vihamielisesti.
Syitä tähän on vaikea löytää itse tieteen tai havaintomateriaalien piiristä. Ivermektiinin käytön suhteen skeptiset tahot ovat nojautuneet tähän mennessä tehtyjen tutkimusten väitettyyn epävarmuuteen. Tutkimusdataa on kuitenkin kertynyt tässä vaiheessa huomattavasti enemmän kuin lääkkeen käyttösuositusten muuttamiseen tavanomaisesti tarvittaisiin. Japanese Journal of Antibioticsissa julkaistu pitkä artikkeli (joka sekin on ehdottomasti lukemisen arvoinen), kuvaa osuvasti tapaa, jolla viranomaiset ovat äkisti (ja epäjohdonmukaisesti) muuttaneet standardejaan, mitä uusien lääkehoitojen käyttöönottoon tulee:
”Regulators argue that existing data on the efficacy of ivermectin for COVID-19 are biased in its study plans and methods, and are insufficient to determine validity. A meta-analysis of 14,906 patients in the 42 clinical trials described above has shown sufficient efficacy of ivermectin, with a 1 in 4 trillion chance of the conclusion being a mistake. Yet, it is still considered insufficient evidence. Randomized controlled trials are regarded important by regulators. There are 21 trials employing 2,869 patients out of 42 studies. If regulators argue that studies of this magnitude are inadequate to allow the clinical use of ivermectin in COVID-19, then legitimate and compelling explanations for such judgements should be required.”
Yksittäisten maiden terveysviranomaisten vastahankaisuus suhteessa ivermektiinin käyttöön perustuu pitkälti WHO:n, Euroopan lääkevirasto EMA:n ja Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA:n ulostuloihin. Näiden tahojen sangen penseät ja kielteiset lausunnot aiheesta eivät useinkaan ole perustuneet avoimiin analyyseihin, saati ottaneet huomioon kaikkea saatavilla olevaa dataa.
WHO on pitänyt ivermektiinin suhteen erityisen tiukkaa linjaa. Se julkaisi vast’ikään, maaliskuun lopulla, pitkään odotetun päivitetyn ohjeistuksen lääkkeiden käytöstä COVIDin hoidossa. Ohjeistuksen johtopäätökset olivat päinvastaiset kuin kaikkien yllämainittujen meta-analyysien: WHO ei suosittele ivermektiinin käyttöä lainkaan kliinisten tutkimusten ulkopuolella.
(Kiinnostavaa kyllä, Tess Lawrie päätyi yllämainitussa omassa analyysissaan puolestaan toteamaan, että ivermektiinin käyttö kliinisissä tutkimuksissa olisi epäeettistä, koska lääkkeen teho on niin vakuuttavasti todistettu, ettei olisi lääkärinetiikan mukaan hyväksyttävää jättää kontrolliryhmään kuuluvia potilaita vaille tehokasta hoitoa!)
WHO:n ohjeistuksen ivermektiini-osion meta-analyysi on sangen kummallista luettavaa. Se tuntuu sisältävän merkittäviä metodologisia ongelmia ja suoranaisia virheitä. Se mm. siteeraa omaa dataansa epäjohdonmukaisesti, hyödyntää oudon pientä osaa saatavilla olevista satunnaistetuista kliinisistä tutkimuksista (5 vs. 24 saatavilla ollutta) sekä luokittelee tutkimukset ilmeisen mielivaltaisesti ”low bias” ja ”high bias” ryhmiin. Näistä vajavaisuuksista huolimatta analyysi päätyy toteamaan merkittävän kuolleisuuden alenemisen ivermektiiniä saaneiden keskuudessa verrattuna kontrolliryhmään (14 kuollutta vs. 70 kuollutta / 1000 potilasta) — mutta silti katsoo, ettei tämä kuolleisuuden aleneminen ole luotettava löydös eikä päädy suosittelemaan lääkkeen käyttöä.
Tess Lawrie purkaa tällä videolla WHO:n meta-analyysia ansiokkaasti ja erittäin kriittisesti (vaikka olen itse maallikko, kykenen Lawrien selityksen pohjalta vallan mainiosti ymmärtämään WHO:n analyysin merkittävät ongelmat). Lisäkritiikkiä voi lukea täältä (s. 35–36) sekä täältä.
Kun WHO:n meta-analyysia lukee näiden kritiikkien valossa, syntyy vaikutelma, että se on tarkoituksella rakennettu asettamaan tarkastelun alla oleva ivermektiinihoito mahdollisimman epäedulliseen valoon. Datan epävarmuutta ja epäluotettavuutta korostetaan huomattavan paljon.
Tuntuu lisäksi omituiselta, että ohjeistus nostaa useaan otteeseen esiin ivermektiinin käytön mahdolliset haittavaikutukset ja sen käytön vakavat riskit ja esittää, ettei niitä tunneta tarpeeksi hyvin. Ivermektiiniä on kuitenkin käytetty maailmalla jo vuosikymmeniä, ja sen turvallisuusprofiili on erinomainen; maailmanlaajuisesti sitä on jaettu tähän menessä miljardeja annoksia, mutta se on aiheuttanut vähemmän haittavaikutuksia kuin esimerkiksi aspiriini! Pierre Koryn mukaan kyseessä on yksi turvallisimmista tunnetuista lääkeaineista. Huomionarvoista tässä suhteessa on myös, että WHO on esittänyt ivermektiinin väestötason käyttämistä loislääkkeenä jo vuonna 2004. Sen turvallisuudesta ei siis aiemmin ole ollut vakavia epäilyksiä.
Kiinnostavaa on myös, että WHO:n uuden ohjeistuksen meta-analyysi on tilattu erikseen uudelta tutkimusryhmältä. Sen jäsenistä yksikään ei kuulu aikaisempaan, WHO:n itse viime vuonna rahoittaman ivermektiinihoidon meta-analyysin tekijäryhmään.
Tämä ryhmä, jonka johtajana toimi Liverpoolin yliopiston tutkija Andrew Hill, oli viime vuoden joulukuussa hyvin optimistinen ivermektiinin hoitomahdollisuuksien suhteen. Andrew Hill kävi viime joulukuussa omia löydöksiään läpi mm. tällä videolla.
Hillin alustavat löydökset olivat pitkälti linjassa FLCCC:n ja Lawrien tulosten kanssa: ivermektiini vaikutti toimivalta vaihtoehdolta Covidin hoitoon. Hillin tutkimuksessa käytiin läpi 11 satunnaistettua kaksoissokkotutkimusta; keskimäärin ivermektiinihoidon todettiin kohottavan toipumislukemia 43%. Kuolleisuus puolestaan laski ivermektiinihoidetuissa ryhmissä jopa kokonaista 83%.
WHO:n alaisuudessa toiminut Hill joutui kuitenkin julkaisemaan lopullisen tutkimusraporttinsa usean viikon viiveellä. Sen johtopäätösosiossa lääkkeestä todettiin ”emme suosittele lääkettä covid-19-taudin hoitoon”, vaikka itse tutkimusdata näytti toista. Sittemmin Andrew Hill lakkasi kommunikoimasta aiheesta.
Tess Lawrie on maininnut, että hänen keskustellessaan Hillin kanssa alkuvuodesta asiasta tämä oli tunnustanut, ettei tutkimusraportin johtopäätösosio ollut hänen omaa käsialaansa, vaan se kirjoitettiin hänen rahoittajiensa toimesta. Ks. tämä videohaastattelu, kohdasta 5:30 eteenpäin:
”…at that time i’d also shared my spreadsheet with all the data with Andrew Hill. And I’d made contact with him, because I then learned that he was also involved with doing a review and so I asked him if he would like to come on board with the review. […] So we submitted the protocol, but in the meantime Andrew published a review and put it on a pre-print website. And I was concerned that when I read the review that it didn’t — — there was a mismatch between the findings of the review which suggested a massive effect on reducing deaths. It was a 75% reduction in death, and there was a mismatch between that and the conclusions of the review which suggested that large trials were needed […] So I contacted him and I said ”I’m really concerned because of this mismatch” and could he explain it to me, and in the conversation he told me that in actual fact the conclusions were not his own; they were influenced by his sponsor. […] I was shocked. I considered it to be a conflict of interest and so I then said to him, well we would not be able to work together on the review.”
Andrew Hill ei ole vastannut näihin väitteisiin mitään. Hän on nyttemmin vetäytynyt asian suhteen julkisuudesta kokonaan.
Maaliskuun lopulla julkaistu WHO:n meta-analyysi perustuukin tyystin toisiin (ja kapeampiin) lähtökohtiin kuin Hillin tutkimusryhmän raportti. Se pyrkii lyömään naulan ivermektiinikeskustelun arkkuun. Taktiikkana tuntuu olevan epävarmuuteen vetoaminen ja jatkuva lisätutkimusten edellyttäminen.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa ivermektiinin virallinen hyväksyminen viralliseksi hoitokeinoksi vaikuttaa tällä hetkellä erittäin kaukaiselta mahdollisuudelta.
Eräs syy pyrkimykseen hidastaa ja vaikeuttaa ivermektiinin laajamittaista käyttöä voi olla lääkefirmojen halu hyötyä rahallisesti pandemialääkityksen tarjoamista laajoista markkinoista. Halpa ja patenttivapaa lääke ei tarjoa sanottavammin mahdollisuuksia pandemian monetisointiin.
Lisäksi on hyvin todennäköistä, että nyt käynnissä olevien rokotuskampanjoiden uskottavuus sekä niiden juridiset perusteet edellyttävät olemassa olevien hoitomuotojen kyseenalaistamista. Ivermektiinin julistaminen käyväksi hoitokeinoksi koronaviruksen aiheuttamaan tautiin tarkoittaisi, että esimerkiksi Yhdysvalloissa ei olisi mahdollista sallia rokotteiden ottamista nopeutetusti hätäkäyttöön. Turkia toteaakin omassa artikkelissaan: ”vaikuttaa siltä, että uuteen käyttötarkoitukseen otettavien lääkkeiden lisensointia vastaan on toiminut voimakkaita taloudellisia intressikonflikteja.”
Näin ollen ivermektiinisaaga tuntuu osaltaan kertovan karua kieltään terveysalan, lääketeollisuuden ja lobbaustoiminnan yhteenliittymistä. On täysin mahdollista, että WHO:n ja EMA:n kaltaisten tahojen taustalla toimivat rahoittajat ovat vaikuttaneet näiden tahojen antamiin ohjeistuksiin, pyrkien samentamaan vesiä ivermektiinin suhteen ja helpottaakseen omien täsmälääkkeidensä, kuten Gilead Sciencesin lanseeraaman remdesiviirin käyttöönottoa. Halpojen bulkkilääkkeiden uudelleenlisensoinnin puolesta puhuva lääkäri Justus Hope kirjoittaa lääkeyhtiöiden käyttävän ivermektiinitaistelussa samoja taktiikoita, joita tupakkayhtiöt käyttivät 50- ja 60-luvuilta lähtien kyseenalaistaakseen tupakoinnin ja syövän välisen yhteyden.
Lääkkeitä ja rokotteita valmistavilla korporaatioilla on suoria ja ilmeisiä taloudellisia kannustimia estää halpojen, patenttivapaiden lääkkeiden ja hoitomuotojen hyödyntäminen pandemian torjunnassa. Yksi ivermektiinihoito maksaa n. 1,50 dollaria — se on siis käytännössä ilmaista tuhansia dollareita maksaviin rokotuskertoihin ja 3000 dollaria maksavaan remdesiviirillä toteutettuun kertahoitoon verrattuna. Lääkeyhtiöt kehittävät tällä hetkellä miljoonabudjeteilla omia, patentoituja lääkehoitojaan koronavirusinfektioon.
Näin valtavat taloudelliset kannustimet voivat tuskin olla vaikuttamatta lääkeyhtiöiden toimintaan — ja tätä kautta julkisten viranomaisten päätöksentekoon. Julkiset terveystoimijat eivät suinkaan ole lääkeyhtiöiden ja suurpääoman vaikutuksesta vapaita — päin vastoin. Pitkän linjan toimittaja, kirjailija ja aktivisti Olli Tammilehto kirjoittaa aiheen tiimoilta:
”WHO ei ole enää pitkään ollut sellainen valtioiden yhteistyöhön perustuva YK-järjestö, kuin miksi se aikoinaan perustettiin. Viimeisin julkistettu budjetti on vuodelta 2017. Sen mukaan hiukan yli puolet sen rahoituksesta tulee yksityisiltä lahjoittajilta tai ylikansallisilta organisaatioilta. Suurimmat [WHO:n] yksityiset rahoittajat ovat Melinda ja Bill Gatesin säätiö, Gatesin rahoittama rokotteita edistävä GAVI ja Gatesin perustama Globaali AIDSia, tuberkuloosia ja malariaa torjuva rahasto. Ne lahjoittivat yhteensä yli 474 miljoonaa dollaria WHO:lle eli enemmän kuin USA, joka oli suurin valtiorahoittaja. Gatesin säätiö on osakeomistusten ja monien muiden sidoksien kautta osa lääketeollista kompleksia. Lääkeyhtiöt antoivat järjestölle miljoonia myös suoraan.
Kompleksin rahoitusvallan vaikutus WHO:ssa näkyy monella tasolla. Järjestön nykyinen rokoteasioissa neuvoa-antava strateginen asiantuntijaryhmä eli SAGE on miehitetty teollisuuden edustajilla. Enemmistö jäsenistä (8/15) on saanut merkittäviä summia suurimmilta rokotevalmistajilta tai Gatesin säätiöltä. Etiopian terveysministerinä ja ulkoministerinä aiemmin toiminut WHO:n pääjohtaja Tedros Ghebreyesus oli vuosina 2009–11 edellä mainitun Gatesin rahoituksella perustetun aidsiin, tuberkulosiin ja malariaan keskittyvän rahaston hallituksen puheenjohtaja.
Korruptio näkyy voimakkaana myös lääketieteellisen tiedon tuotannossa. Maailman arvostetuimman lääketieteellisen journaalin Lancetin päätoimittaja Richard Horton totesi vuonna 2004: ”Tiedelehdistä on tullut lääketeollisuudelle työtä tekeviä tiedon pesijöitä.” Niin ikään arvostetun British Medical Journal -tiedelehden päätoimittajana 25 vuotta vaikuttanut Richard Smith kirjoitti puolestaan samana vuonna: ”Lääketieteelliset journaalit ovat lääkeyhtiöiden markkinointiosaston lisäke”. ‘
(Huomautettakoon, että en ole Tammilehdon voimakkaimpien koronakriisia koskevien väitteiden kanssa millään muotoa samoilla linjoilla, mitä ”koronaskeptisyyteen” tulee. Pandemia on aivan todellinen ilmiö eikä sen kyseenalaistaminen sellaisenaan ole mielestäni hedelmällistä; Tammilehto tuntuu erehtyvän monissa keskeisissä kysymyksissä, mm. PCR-testien luotettavuuden ja niiden käytöstä vedettyjen johtopäätösten suhteen. Tammilehdon tekstit ovat kuitenkin ääriskeptisyydestään ja joidenkin epäilyttävien lähteiden käytöstä huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Niitä on tosin (tietenkin) lähestyttävä kriittisellä silmällä. On kuitenkin täysin paikallaan valaista niitä massiivisia liike-elämän intressejä, joita terveydenhuollon, lääketutkimuksen ja lääkkeiden regulaation takana liikkuu.)
Todettakoon selväsanaisesti: en ole sitä mieltä, että WHO olisi näistäkään seikoista huolimatta läpeensä korruptoitunut tai että se tulisi esimerkiksi lakkauttaa. (En liioin ajattele, että pandemiaa koskeva viranomaistieto olisi systemaattisesti epäluotettavaa tai muuta vastaavaa.) Jos jotakin, WHO:n kaltaisten toimijoiden kytköksiä lääketeollisuuteen tulisi tarkastella mahdollisimman avoimesti ja purkaa haitallisia insentiivirakenteita.
Ivermektiini ei myöskään (vaikuttavasta tehostaan huolimatta) liene mikään suoranainen ihmelääke, eikä sen käyttäminen varmaankaan ”lopeta pandemiaa kuin seinään”, kuten jotkut yli-innokkaat kommentoijat ovat jo ehtineet esittää. Useissa maissa, joissa ivermektiiniä jaellaan väestölle tai käytetään sairaala- ja kotihoidon yhteydessä, ei olla päästy viruksesta mitenkään kokonaisvaltaisesti eroon. Intian Uttar Pradesh, osavaltio, jossa ivermektiini otettiin varhain käyttöön, on tästä eräs esimerkki. Vaikka kuolleisuus on siellä ollut (sangen mahdollisesti) ivermektiinin käytöstä johtuen muuta Intiaa alhaisemmalla tasolla, on osavaltiossa kuitenkin tällä hetkellä — kuten muuallakin Intiassa — käynnissä uuden virusmuunnoksen aiheuttama tartunta-aalto. (Tästä huolimatta — tai ehkä juuri tästä syystä — Intia on kuitenkin vast’ikään antanut suosituksen ivermektiinin ja hydroksiklorokiinin käytöstä lievissä Covid-19-tapauksissa.)
Ivermektiini ei myöskään välttämättä poista rokotustarvetta; FLCCC:n lääkärit pitävät sitä rokotusohjelmia ”täydentävänä” lääkkeenä, ja useimmissa ivermektiiniä käyttävissä maissa pidetään yllä myös rokotusohjelmia. Ivermektiinin käyttö ei myöskään esim. raskaana olevien naisten kohdalla ole välttämättä täysin turvallista.
Lisäksi on selvää, ettei mikään yksittäinen lääke luonnollisestikaan tarjoa ihmeparantumisia. Covid-19:n tehokkaaseen hoitoon tarvitaan mitä todennäköisimmin monipuolista hoitoprotokollaa, jossa tautia hoidetaan useammalla lääkkeellä yhtä aikaa. Monipuolisella lääkehoidolla saavutetut edut ovat saatujen kokemusten perusteella yksittäisiä lääkekuureja parempia.
Näistä seikoista huolimatta lääkkeen edut vaikuttavat kuitenkin aivan kiistattomilta, ja on kummallista, että sitä kohtaan esiintyy niin voimakasta ja jopa periaatteellista vastustusta — luulisi, että parhaan mahdollisen hoidon tarjoaminen sekä vakavien tautitapausten ja kuolemien estäminen olisivat kaikkien intresseissä. Mikäli tässä esitettyihin tutkimuksiin on luottamista — kuten minusta vaikuttaa että on —ivermektiinin laajamittainen käyttö voisi helpottaa merkittävän ihmisjoukon kärsimyksiä sekä auttaa merkittävästi pandemianhallinnassa. FLCCC on arvioinut, että ivermektiinihoitojen varhaisella käyttöönotolla olisi voitu estää Yhdysvalloissa kymmenten tuhansien ihmisten kuolema.
Tästä huolimatta keskustelu on edelleen jäissä. Kyseessä tuntuu olevan elävä esimerkki ensinnäkin siitä, kuinka etenevä poliittinen polarisaatio ja kaikkialle leviävä kamppailu narratiivisesta hegemoniasta sotkevat empiriapohjaisen tieteen käyttämisen päätöksenteon perustana.
Salaliittoteorioiden ja populismin pelko vaikuttaa ajavan kansalaisyhteiskunnan ja median edustajat lähes automaattisesti kieltämään suoralta kädeltä kaiken tiedon, joka ei osu yksiin virallisten tahojen antamien suositusten kanssa. Ivermektiinistä (sekä hydroksiklorokiinista) on tullut julkisuudessa osa ”denialistista” ja paikoin myös rokotekielteistä narratiivia — vaikka lääkehoidot ja rokotukset eivät edes sinänsä sulje toisiaan pois!
Pyrkimys taistella disinformaatiota, salaliittoteorioita ja perusteettomia väittämiä vastaan on kiitettävä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ottaessaan harteilleen tämän tehtävän media — ja samalla suuri osa kriittistä kansalaisyhteiskuntaa — on joiltakin osin luopunut pyrkimyksestä arvioida väittämiä ja tietolähteitä riippumattomin perustein; ja mikä tärkeämpää, sen kyky paikantaa ja kritisoida intressikonflikteja sekä haastaa voimakkaiden valtakeskittymien — sekä julkisten että yksityisten — toimintaa vaikuttaa huomattavasti heikentyneen. Ajatus siitä, että esimerkiksi WHO:n kaltaiseen toimijaan voisivat vaikuttaa voimakkaat poliittiset ja eritoten taloudelliset intressit, tuntuu yhäkin liian vaaralliselta tullakseen esille valtajulkisuudessa.
Luottamus julkisiin toimijoihin vaikuttaa nykyisessä tilanteessa olevan kollektiivinen hyve, jota ei haluta horjuttaa. On kuitenkin (myös arkijärjellä ajatellen) selvää, että liian innokas valeuutisia ja salaliittoteorioita vastaan taisteleminen tarjoaa hallituksille ja suuryrityksille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia vaientaa kriittisiä ääniä ja ohjailla julkista keskustelua — ja näin tukea omia, läpinäkymättömiä agendojaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että esim. julkiset terveysviranomaiset olisivat kokonaisuudessaan läpimätiä, pahantahtoisia, korruptoituneita tai että kaikkea ohjailisi massiivinen salaliitto. On toki totta, että ivermektiini on jossakin osissa äärioikeistotwitteriä onnistuttu linkittämään osaksi salaliittoteoriahenkistä spekulointia. Tämä on luonnollisesti torjuttava ilmiö.
Mutta on kenties vielä kohtalokkaampaa, mikäli moinen yhteys käytännössä ”saastuttaa” lääkkeen käytöstä käytävän mielekkään keskustelun: tällä hetkellä jokainen toimija, joka uskaltaa avata suunsa ivermektiinin mahdollisista hyödyistä, riskeeraa uskottavuutensa pelkän assosiaation perusteella.
Tällä ei valistuneessa, tiedepohjaisessa keskustelussa ja päätöksenteossa pitäisi olla minkäänlaista merkitystä. Tässä tekstissä esitellyt sekä käsitellyt lääkärit ja tutkijat eivät lähtökohtaisesti advokoi minkäänlaisten poliittisten kantojen puolesta, eivätkä he ole rokotekriitikkoja tai denialisteja. Hoitokeinojen arviointi pitäisikin tehdä tiukasti tieteelliseltä ja empiiriseltä pohjalta — riippumattomaan kliiniseen kokemukseen ja tutkimukseen nojautuen, ja mikä olennaisinta: ei virallisten instituutioiden ulostuloihin sokeasti luottaen.
Ottaen huomioon ne mahdollisuudet, joita ivermektiinin käytöllä voidaan täysin uskottavasti osoittaa olevan, tilanteen voi nykyisellään katsoa olevan lähinnä traaginen. Etenkin, kun salaliittoteorioiden ja valeuutisten pelko tarjoaa voimakkaille taloudellisille ja poliittisille toimijoille mahdollisuuden hallinnoida julkista tilaa ja käyttää sitä omien intressiensä ajamiseen.
Tästä antaa varoittavia merkkejä myös se, että Youtuben, Facebookin ja Twitterin kaltaiset somejätit ovat ennakkovaroituksetta poistaneet alustoiltaan suunnattomat määrät ivermektiiniin liittyvää materiaalia — myös täysin luotettavilta, uskottavilta, tieteellisen koulutuksen saaneilta tahoilta. Mm. Tess Lawrien oma yritys, Evidence-Based Medicine Consultancy, on estetty postaamasta videoita Youtubeen 10. heinäkuuta saakka.
Lukemattomia ivermektiiniä käsitteleviä videoita on poistettu Youtubesta, samoin artikkelien linkkaamista on rajoitettu. Ivermektiiniin liittyvää mediasensuuria käydään kattavammin läpi tällä videolla, jossa mukana on tutkivia journalisteja Etelä-Afrikasta sekä Yhdysvalloista.
Monikymmenvuotisen uran tehnyt, palkittu journalisti Mary Beth Pfeiffer mainitsee videolla, ettei ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavaa yritystä ”sensuroida” ja ”estää tiedon julkaiseminen”. Pfeifferin ivermektiiniä ja siihen liittyvistä tieteellisiä ja poliittisia kiistoja käsittelevät tekstit ovat ansiokkaita ja lukemisen arvoisia. Pfeiffer pitää lääkefirmojen ylisuuren vaikutusvallan ohella somejättien toimintaa huolestuttavana ja avoimen journalismin, kansalaistoiminnan ja tieteen toimivuuden kannalta erittäin hälyttävänä kehityskulkuna.
Nyttemmin Youtube on ilmoittanut, että se tulee poistamaan kaikki videot, joissa ”suositellaan lääkkeitä, joiden tehoa ei ole tieteellisesti todistettu”. On epäselvää, mitä kriteereitä yhtiö käyttää ”tieteellisen todistamisen” varmistamiseen, etenkin kun sen hyödyntämät faktantarkistajat ja asiantuntijat ovat usein tieteellisesti huomattavan vähemmän meritoituneita kuin ”epäilyttäviksi” leimatuilla videoilla esiintyvät lääketieteen ammattilaiset.
En väitä, että tässä tekstissä siteeratut lähteet olisivat kautta linjan erehtymättömiä tai ehdottoman oikeassa. Monet ivermektiiniin liittyvät kysymykset ovat yhäkin luonnollisesti avoimia. Olen kuitenkin itse sitä, mieltä — kuten ovat sangen monet lääketieteen ammattilaiset, journalistit ja kansalaisaktivistit — että näyttöä lääkkeen tehosta on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi. Tämä ei kuitenkaan ole asiassa tärkeintä. Huolestuttavaa on ennen kaikkea se, että avoin poliittinen, tieteellinen ja julkinen keskustelu vaikuttaa monella taholla, etenkin länsimaissa, vaarantuneen. Samoin monet institutionaalisen ja taloudellisen vallankäytön muodot ovat tällä hetkellä vaarassa jäädä kyseenalaistamattomiksi.
Ivermektiinivyyhti nostaa esiin erittäin keskeisiä mediaan, valtaan, tieteeseen ja talouteen liittyviä kysymyksiä. Erityisesti ”tiedepohjaisuus” ja ”tieteeseen” perustuva argumentaatio ansaitsisi tulla mediasfäärissä paljon kriittisemmän tarkastelun kohteeksi. Vaikka median pyrkimys pysyä luotettavana ja uskottavana tiedonvälittäjänä onkin sinänsä kiitettävä, vaarana on tällä hetkellä, että sen kyky tarkastella etenkin (lääke)tieteellisiin prosesseihin vaikuttavia yhteiskunnallisia valtarakenteita heikkenee.
Turkia kirjoittaa artikkelissaan (suomennos IL):
”Valtavirran media vaikutti omaksuneen tieteellisestä prosessista nurinkurisen käsityksen, jossa tieteellisen tiedon oletettiin ilmeisesti virtaavan NIH:n ja WHO:n kaltaisilta elimiltä alas tutkijoille, pikemminkin kuin päin vastoin. Talouteen keskittyvillä lehdillä (WSJ, Financial Times) saattoi olla realistisempi kuva lääketieteellisestä tutkimuksesta sekä ivermektiinistä kuin tavallisesti korkealaatuisina pidetyillä yleisluontoisilla lehdillä (kuten New York Times, AP, The Guardian), joista jotkut käytännössä syyttivät tutkijoita siitä, etteivät nämä esimerkiksi totelleet NIH:n asettamia ohjeistuksia.”
Tieteeseen tukeutuminen ei tarkoita virallisten tahojen erehtymättömyyteen nojautumista; pikemminkin tiedepohjaisuus edellyttää jatkuvaa kriittisyyttä, myös ja eritoten lääketieteellistä establishmentia kohtaan. Median ja kansalaisyhteiskunnan tehtävänä on paljastaa ja kyseenalaistaa virallisten tahojen toimintamalleja, ei ottaa niitä kyseenalaistamattomasti vastaan. Olisi syytä kyetä kyseenalaistamaan valtaa myös tällä tasolla. Yhteiskunnan ja yhteisöjen toimintakyvyn säilyminen pandemian (ja muiden käynnissä olevien kriisien) keskellä edellyttää sitä.
Turkia jälleen:
”Mikäli yhteiskunnallinen nettohyöty otetaan huomioon, on epätodennäköistä, että lääketeollisuuden investointien yksituumainen tukeminen voisi koskaan korvata muille teollisuudenaloille ja väestölle siitä johtuneet haitat. Yhteiskunnalla on voimakas insentiivi lakkauttaa nykyiseen tilanteeseen johtaneet lääketeollisuuden ja hallitusten rahalliset insentiivirakenteet, jotta vastaavalta lopputulemalta voitaisiin tulevaisuudessa välttyä.
Mikäli ivermektiinin arvioitu profylaktinen teho — n. 90% — sekä mahdollisuus varhaiseen hoitoon — jonka arvioitu tehokkuus on noin 75% — otetaan huomioon, ivermektiinin varhainen käyttöönotto olisi saattanut estää mittavan osan monien EU-maiden ja Yhdysvaltojen COVID-19-infektioista.
Hallinnolliset ongelmat, epäjohdonmukaiset todistusvaateet (mitä todistuspohjaisen lääketieteen paradigmaan tulee) sekä mahdolliset konfliktit patentoitavien, kaupallisten ja kehittelyssä olevien tuotteiden kanssa estivät varhaisten ivermektiiniin pohjautuvien avohoitojen käyttöönoton vuoden 2020 viimeisellä ja vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä. Tämä toimintakyvyttömyys aiheutti ko. yhteiskunnissa mitä todennäköisimmin tarpeettomia kuolemia sekä vaikeasti korjattavia taloudellisia ja terveydellisiä vaurioita.[…]
Laajemmassa historiallisessa katsannossa tapahtumien kulku tuo esiin tilanteen, jossa sangen toimintakyvyttömät yhteiskunnat osoittavat kykenemättömyytensä kommunikoida ja organisoitua, mikä puolestaan johtaa resurssien tuhlaukseen sekä päätöksiin, jotka saattavat olla ristiriidassa perustavien eettisten jäsennysten kanssa — samalla kun tätä käytöstä rationalisoidaan takertumalla ajatusparadigmoihin, jotka soveltunevat käsillä olevaan tilanteeseen sangen huonosti.”
Joitakin keskeisiä linkkejä:
Covid Analysis-ryhmän meta-analyysi:
FLCCC:n kotisivut:
covidcare.fi:
Mika Turkia, “A Timeline of Ivermectin-Related Events in the Covid-19 Pandemic”:
Morimasa Yagisawa, Patrick J. Foster, Hideaki Hanaki & Satoshi Ōmura: “Global trends in clinical studies of ivermectin in COVID-19”:
Pierre Koryn haastattelu John Cambellin Youtubekanavalla:
Tess Lawrien analyysi WHO:n tutkimuksesta:
Tess Lawrien läpikäynti omista tutkimuksistaan: